Projektit / Asuminen

Talo Tammikko

Inkoo · valmistunut 2025

Harjakattoinen puutalo ilta-auringossa, ympärillä tammia ja nurmea.
Talo lounaasta kesäkuussa 2025.Kuva: Jon Flobrant

Kaksiosainen puutalo vanhojen tammien keskellä. Rakennus sijoitettiin juuristoalueiden väliin, eikä yhtään tammea kaadettu.

Yksityisiä taloja suunnittelemme nykyään harvoin. Tammikko oli poikkeus, koska tontin tammet tekivät tehtävästä kiinnostavan.

Lähtökohta

Tontti on noin 4 000 neliön rinne, joka viettää merelle. Sillä kasvaa kolmetoista vanhaa tammea. Perhe halusi talon, jossa voi asua ympäri vuoden ja josta näkee meren talvella, kun puissa ei ole lehtiä.

Tammen juuret ulottuvat laajemmalle kuin latvus. Kartoitimme puut arboristin kanssa ennen ensimmäistä luonnosta, ja juuristoalueiden väliin jäi kaksi kapeaa kaistaa.

Kaksi rakennusosaa

Talo jaettiin kahteen harjakattoiseen osaan. Korkeammassa ovat keittiö ja olohuone, joka on avoin harjaan asti. Matalammassa ovat makuuhuoneet ja sauna. Olohuoneen päädyssä on 3,6 metriä leveä liukuovi terassille.

Perustukset

Talo seisoo 46 ruuvipaalun varassa, joten juuristoon ei kaivettu. Paalut asennettiin kevyellä paalutuskoneella marraskuussa 2023, ja työkoneet kulkivat tontilla vain levitettyjen ajolevyjen päällä.

Materiaalit

Julkisivu on lämpökäsiteltyä mäntyä ilman nurkka- ja ikkunalautoja. Lauta harmaantuu muutamassa vuodessa samaan sävyyn tammien runkojen kanssa. Sisällä lattiat ovat tammilankkua ja saunan lauteet haapaa.

Piirustukset

Luonnosvaihe 2022
1 2 3 meri P 0 5 10 20 m
Asemapiirros. 1 keittiö ja olohuone, 2 makuuhuoneet ja sauna, 3 terassi. Katkoviivat osoittavat tammien juuristoalueet.

Luvut

13

Tammea säilytettiin, kaikki tontin tammet.

46

Ruuvipaalua, ei betoniperustuksia.

11,6

kg CO2e/m²/v, laskennallinen hiilijalanjälki.

Hiilijalanjälki laskettiin ympäristöministeriön menetelmällä 50 vuoden tarkastelujaksolle, vaikka pientalolta sitä ei lupavaiheessa vaadittu.